maanantai 29. lokakuuta 2012

L 2kk

Suurin ilonaiheemme viikonlopussa oli lauantai, jolloin pieni pesusienemme vanheni taas kuukaudella ja lasiin tärähti kakkonen.
2 kuukautta, jotenkin aika tuntuu juosseen eteenpäin, toisaalta taas tuntuu että tuo pötkylä olisi ollut elämässämme jo pidempään.




Mitäpä L, kaksikuukautisena jo osaakaan?

Valloittavaa hymyä väläytellään päivittäin useamman kerran.

Jokelletaan jo varovaisesti, käymme keskusteluja päivittäin.

Varovaista naureskelua on jo havaittavissa.

Kannattelee päätään jo jäntevästi, on jo pitkään nostanut päänsä ylös mahallaan.

L osaa myös jo kiukutellakin hienosti. 

Seuraa katseellaan.

On kiinnostunut jo paljon enemmän ympäristöstään, reagoi myös ääniin.

Edelleenkin osaa pissiä hienosti, aina tilaisuuden tullen, jomman kumman vanhemman päälle.
Poikalapset...


L myös jaksaa valvoa jo pidempiä aikoja, parhaimmillaan pari tuntia. Aamut ovat edelleenkin seurustelun kannalta ne parhaimmat ajankohdat.


Pari yötä on myös nukuttu jo hienosti ison pojan tavoin, kymmenestä kolmeen ja kolmesta puolikahdeksaan. Orastavaa rytmiä kenties?




Poikamme tuntuu kehittyneen aivan valtavasti jo niin pienessä ajassa ja ylpeys omasta jälkikasvusta roihuaa kovasti, mutta uskon saman tunteen olevan jokaisella äidillä omasta lapsestaan. 
Jokaiselle äidille se oma lapsi on aina se viisain, nopein ja ihastuttavin.
En ole kovin läheltä päässyt koskaan kokemaan pienen vauvan kehitystä ja kasvua, joten ehkä siksikin nämä pienet etapit tuntuvat niin hurjilta! 

Painoa ja pituutta tuntuu taas tulleen paljon, tänään saamme tarkat tiedot, sillä iltapäivällä suuntaamme koko perheen voimin neuvolatädin vastaanotolle. Eilen hain pientä osviittaa Ällän painosta maailman tarkimmalla tyylillä, menin itse ensin vaa'alle ja sen kaappasin pojan syliini ja kokeilimme uusiksi. Tällä tyylillä ja hyvällä matikkapäälläni sain pojalle painoa jotakuinkin 5,600kg, mikä aiempia mittoja katsellessa voisi pitääkin ihan hyvin paikkaansa. Ensimmäinen rokotuskin olisi edessä ja itse pidän kyllä sormet ja varpaat ristissä, ettei mitään vatsavaivoja tänne siunaantuisi.
Juuri nimittäin ollaan voittamassa d-tipoista aiheutuneita mahavaivoja.

Loppuun vielä jotain ihan muuta.
Täytyy kyllä sanoa, että tämä päätös jättää pojan kuvat pois täältä tuntuu hirveän vaikealta. Toisaalta, en halua että hänelle ikinä koituisi minkäänlaista haittaa siitä, että äiti joskus tunsi tarvetta jakaa arkeaan tuntemattomien ihmisten kesken, toisaalta haluaisin niin jakaa ihastuttavia hymykuvia myös teidän keskenne. Ja tiedän, että tämä kuvattomuus varmasti syö suurimman osan kiinnostuneista lukijoistakin pois hyvin helposti.
Sillä sanotaanhan sitä, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


EDIT: HAHAHA, en suosittele käyttämään linkkiä, mutta kuka hitto on tänne tiensä löytänyt osoitteesta gaygalls.net? :DDDD And yes, I'm so gay that it hurts.

2 kommenttia:

  1. En tiedä, onko mikään universaali vastaus ongelmiin, mutta meillä nuo päällepissaamiset loppuivat kertaheitolla, kun rupesimme pissattamaan pojan lavuaariin aina vaipanvaihdon yhteydessä. Vaippa siis irti ja sitten lavuaarin päälle istumaan äidin tai isän käsien varaan. Yleensä pissa tulee sinne heti tai melkein heti, aina ei ollenkaan, mutta siinä tapauksessa se ei kyllä tule päällekään. Viime yönä just laiskotti, ja ajattelin vaan heittää kuivan vaipan pissattamatta poikaa, mutta niinhän tuo kosti sitten kastelemalla äidin yöpaidan..

    Viherrän muuten kateudesta tuon yörytmin kanssa..:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina kyllä ihan tuurista kiinni pissaako tuo poju - pitkään oli nimittäin niin, ettei pissannut kertaakaan vaipan vaihdossa! Nyt on taas innostunut, eilen viimeksi pissasi hienosti kun kannoin nakkena toista hoitopehmusteelle...suoraan nimittäin isänsä farkuille kesken matkan :D

      Hei, turha olla kade. Eiköhän tämä once-in-a-lifetime ihanat yörytmit tuossa ihan kohta katoa. Ainakin minun tuurillani se on taattu :D (viime yönä jo hieman rakoili, herättiin yhdeltä ja viideltä.)

      Poista

Don't be shy.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...