Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ihmiset tykkäävät kertoa meille, millainen poikamme on.
Koomisen tästä tilanteesta tekee se,
kun muut ihmiset kertovat meille sen, kuinka kiltti lapsemme on.
Ja juuri sellaiset rovaniemen mummot, jotka näkevät lastamme vain satunnaisesti.
Kyllä poikamme on kiltti suurimmaksi osaksi ajasta,
mutta kyllä meilläkin iltaisin välillä tapellaan nukahtamisen kanssa.
Ja itketään vatsavaivoja tai ihan muuten vaan välillä kitistään.
Ja juuri niiden pitkälle yöhön venyneiden iltojen jälkeen, minua ei juurikaan kiinnosta kuulla teiltä jotka eivät mistään mitään tiedä, siitä
kuinka kiltti poikamme onkaan.
Myöskään, koska poikamme on niin kiltti, en ilmeisestikään saa itse ilmaista omaa mielipahaani siitä, kun tämä ja tämä ilta meni niin myöhäiseksi ja nyt väsyttää.
Koska eihän meillä ole koliikkilasta,
kyllä meillä silloin valvottiin niin ja niin pitkään, on tuo teidän poika kyllä niin kiltti.
Ja oli aihe mikä tahansa, aina löytyy joku jolla on ollut kurjempaa.
Kerran avauduin hieman toiselle ihmiselle omista synnytysmietteistäni ja siitä, kuinka pahalta minusta tuntui se, että sain siellä vuodeosastolla kärvistellä yksinäni ilman miestäni.
Ja siitä, kun kipuihini sain lopulta helpotusta vasta epiduraalista.
Niin tietysti löytyy joku, joka sai kaikki lapsensa synnyttää yksinään ja niin nopeasti, ettei mitään kivunlievityksiä ehditty antaa.
Kyllä, surullista hänelle.
Mutta oma kokemukseni voi siltikin tuntua pahalta omasta mielestäni.
Oikeasti, kanssaäidit.
Tarvitseeko meillä itsellämme aina olla kurjempaa, kuin kaikilla muilla?
Joo-o, oon itsekin kokenut vähän hankalaksi kertoa lapsen ongelmista (siitä itkuisuudesta ja huonotuulisuudesta) muille, kun tuo vieraskoreuttaan yleensä vieraiden aikana hymyilee kuin naantalin aurinko. Joskus melkein toivoo, että se itse todistaisi vieraille, että äiti puhuu ihan totta, ja parkuisi niiden aikana tuutin täydeltä. Sentään omat vanhemmat ja sisarukset päässeet todistamaan sitäkin, joten edes joku uskoo, kun valittelee iltaitkujen aiheuttamaa väsymystä. Vaikkei tietenkään sais, kun ei ole sitä koliikkia eikä mitään oikeaa syytä..:)
VastaaPoista(vähän myöhäisenä vastauksena muuten: meillä oli ristiäisissä miehen vanha kastemekko. mihin tahansa päädyttekin (vai menikö ne ristiäiset jo?), niin suosittelen kokeilemaan sitä lapsen päälle etukäteen..:D)
Meillä vielä jotenkin menee noi illat ihan hyvin, semmosta pientä kiukkuähinää vaan... mutta aamuyöt, ne on jotain ihan uutta, kun toinen ähisee vatsaansa monta tuntia :s Ja ei vielä tähänkään aikaan sitten nukuta, vaikka äitiä väsyttäisikin :D
PoistaToivottavasti teillä nyt helpottaisi jo ne pitkät itkumaratoonit.
Ristiäiset ovat vasta 20 pvä ja päädyttiin ostamaan oma mekko, kun oon ite ehdoton siinä etten tahdo mitään silkkisatiineja tuolle pojalle ja niistä srk:n lainamekoista ei ikinä tiedä :D
Pitää joo tosissaan kokeilla, kaikki on aina one size ja toi meidän tenava pulskistuu vaan päivä päivältä.