rv. 33+0

Tänään hyppäsin kymmenen aikoihin koslani kyytiin ja karautin keskustaan tapaamaan yhtä parhaimmista ystävistäni. Emme ole nähneet kuukauteen, sillä kaverini tekee ihan hulluja päiviä kesätöissään ja tämäkin päivä oli hänen ainoa vapaapäivänsä koko viikolla.

Oli piristävää nähdä pitkästä aikaa, eikä ajankulua edes tahtonut huomata. Myös se, että itse pääsi pois täältä peltojen keskeltä hetkeksi oli sanoin kuvaamattoman mukavaa.
En ollut edes tajunnut itse sitä, miten ihminen voi kaivata pieniä asioita, kuten sitä että voi kävellä jonnekin. Tietysti keskustaan päästäkseni minun tuli ajaa sinne, mutta itse siellä pääsimme kaikkialle jalkojemme turvin.

Istuskelimme ensin parisen tuntia ystäväni luona, kävimme läpi kuulumisia kahvin äärellä ja tuijotimme hetken aikaa elokuvaa televisiosta. Muistelimme ilolla menneitä, kuten mm. sitä kuukautta jonka vietimme Englannissa ja ensimmäistä kouluvuottamme, josta tuntuu olevan niin vähän aikaa. Kauhistelimme molemmat sitä, kuinka nopeasti aika todella on mennyt eteenpäin ja ystävältäni melkein loksahti leuka maahan, kun mainitsin että eihän minunkaan laskettuun aikaani ole enää kuin 7 viikkoa.

Kun sää selkeni hieman, karautimme kaupoille ja kiertelimme vanhoja tuttuja paikkoja. Kappahlista löysin itselleni vilpoisat shortsit, jotka vielä kaiken lisäksi mahtuivat päälleni! Eivätkä ole edes mitään mamma-merkkiä joten kyllä voin todeta hymyn levinneen aika isoksi siinä vaiheessa, kun tajusin shortsien mahtuvan. Eivät nämä nyt silmiä hivele, mutta kotona ja tuossa omalla pihalla menevät vallan mainiosti.

Omani tosin ovat vihreät.

Kuva: kappahl.fi

Lopulta päädyimme syöpöttelemään läheiseen Rossoon, jonka jäljestä erkanimme omille teillemme.
Pitää kyllä ottaa pian uusiksi, kunhan ystäväni taas malttaa viettää ansaittuja vapaapäiviään.