Valitsimme lopulta parini kanssa aiheeksemme kirjan ja kirjaksi valikoitui Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset.
Se oli ensikosketukseni kyseiseen kirjailijaan ja kyseisen tehtävän jälkeen olen jäänyt koukkuun sekä aina tilaisuuden tullen lukenut kirjan jos toisenkin.
Tänään käydessämme ruokakaupassa, silmiini osui kyltti joka ilmoitti -40% alennuksesta Suomalaisen kirjakaupan ikkunassa. Pakkohan sisällä oli käväistä ja mukavan saaliin sainkin mukaani.
Toisten lapset, Nukkelapsi ja Sähkökissa |
Mielenkiintoisiksi Haydenin kirjat tekee se tosiseikka, että monet niistä pohjautuvat tositapahtumiin ja lapsiin, joihin Hayden on uransa aikana törmännyt.
Hän on työskennellyt henkisesti häiriintyneiden lasten parissa kouluissa, sairaaloissa ja laitoksissa sekä toiminut useita vuosia tutkijana sekä opettajana yliopistossa.
Yksinkertaisesti sanottuna monissa kirjoista paneudutaan lasten valikoivaan puhumattomuuteen, häiriintyneisyyteen ja traumoihin niiden taustalla.
Otavan sivut kertovat Haydenin kirjojen myynnin rikkoneen jo puolen miljoonan rajan Suomessa, eli yksin en ole tämän lukuinnostukseni kanssa.
Wikipedia kertoo naisen tuotannoksi seuraavan:
- Tiikerin lapsi
- Toisten lapset
Häkkipoika- Auringonkukkametsä
Lapsi muiden joukossa- Sähkökissa
- Nukkelapsi
- Pöllöpoika
Hiljaisuuden lapsetAavetyttö- Viattomat
Jos aihepiiri vain kiinnostaa, niin suosittelen.
Itse aloitin sattumalta tuotannon loppupäästä ja ensimmäiseksi kirjaksi voin suositella lähes mitä tahansa lukemaani, Hiljaisuuden lapset tosin oli se joka minut koukutti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Don't be shy.