Fiiliksiä

Vanhenin taas yhdellä vuodella pari päivää sitten ja seuraavaksi onkin pojun vuoro loppukuusta viettää omia synttäreitään.

Ensimmäisiä synttäreitään.

On tämäkin vuosi mennyt yhdessä hujauksessa.

 Mies on kesälomalla nyt, joten sen vuoksi olen ollut hiljaisempi, vaikka kesä veteleekin jo loppuaan.
Päivärytmimme on kokenut suuria muutoksia ja nykyisin minari nukkuu enää vain yhdet päiväunet ja aamupäivästä vetäisee yleensä aamukävelymme aikana pienet tirsat.
Välillä tuntuu, että aikaa ei ole nimeksikään kaikkeen siihen, mitä itse tahtoisi tehdä.

Ja kumminkin aina illalla lapsen mentyä nukkumaan laiskottaa niin vietävästi, että tähän tietokoneen ääreen pääseminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. 

Jotenkin itsestä tuntuu, että jaksan vaan jankuttaa aina tästä ajan puutteesta.

Kanssalapselliset ehkä parhaiten ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Keittiöremontti siirtyy.
Tavallaan olen huojentunut ja tavallaan harmistunut.

Harmittaa, sillä haaveet uudesta keittiöstä siirtyvät tulevaisuuteen, mutta huojentunut olen siitä, ettemme joudu viettämään loppukesää keskellä remonttipainajaista. Ja juosta anoppilassa ruoan perässä.

Kyllä minua eniten ehkä harmittaa, 

sillä hitto vie halusin jo niin eroon noista vanhoista keittiökaapeista ja pääsiäisen keltaisesta seinästä.

Ja ikilian keränneestä muovimatosta.

Poju on aivan ihana. 

Tunnen välillä puhkeavani kaikesta tästä rakkaudesta, mutta valitettavasti tuo lapseni ei vielä osaa paljoakaan arvostaa äitinsä hali- ja pussailukohtauksia.  

Tämä on kyllä sellainen oksennuspostaus, että oksat pois vaan.