Rairairai

Kävin eilen juhlistamassa lisääntyviä vuosiani eräässä paikallisessa pubissa.

Aloittelimme iltaa syömällä Rossossa maistuvat pitsat, joiden jälkeen kävelimme kaverini kanssa torin toiselle puolelle erääseen pieneen kuppilaan, jossa viihdyimme loppuillan terassilla. 

Isimies vahti kotona minimiestä.
Harmi vain, ettei ilma ollut kuin morsian.

Oli vaan niin virkistävää olla ihmisten ilmoilla pitkästä aikaa!

Karaoke karkoitti meidät kotiin jo kymmenen jälkeen, sillä terassi sulkeutui silloin ja sisälle olisi ollut pakko siirtyä.
Valitsimme siis suunnata omia reittejämme kotia kohti, minä taksilla ja kaverini kävellen. 

Jopa taksikuski osoittautui mukavaksi vanhemmaksi herrasmieheksi, jonka kanssa juttu luisti koko taksimatkan eikä kolmenkympin kukkaron kevennyskään lopulta ärsyttänyt niin paljoa.

Mies oli ihmeissään, kun kotiuduin jo ennen yhtätoista. 

En tosin ikinä ole ollut mikään hirveä riekkuja - lähden mieluiten ajoissa jo kotia kohti, varsinkin nyt kun aikaiset aamuherätykset ovat taattuja.

Jäin lopulta alakertaan nukkumaan piiloon mahdollisilta yöherätyksiltä ja mies kapusi yksinään minimiehen kaveriksi. 

Aamulla heräsin selkä ja niska aivan jäykkänä - alakerran pikkuruinen vieraspeti ei näemmä ole minun nukkumapaikkani ja selkä näyttää hyvin tottuneen pehmeään joustinpatjaan. 

Olisi pitänyt kaatua vain sovinnolla sohvalle.

Nyt fiilis on aivan mahtava ja hyvää mieltä on varastoitu varastoon rutkasti; ystäväni nimittäin muuttaa opiskelujen myötä toiselle paikkakunnalle, joten tapaamisemme tulevat harvenemaan rutkasti. 

Tuommoiset pienetkin irtiotot auttavat jaksamaan pitkälle.