Huh,
niin ne päivät ovat taas hurahtaneet kauhean nopeaa vauhtia ohi,
mutta mitään sen suurempaa en itse tunnu saaneen aikaiseksi.
Olemme olleet tuon minarin kanssa melkolailla kotielämään tuomitut, ensin kipeän olkapääni ja nyt autottomuuden vuoksi. Miehen auton vaihteistoon tuli jotain vikaa ja työssäkäyvänä hän oli luonnollisesti oikeutettu ottamaan käyttöönsä minun autoni, joka tosin tarkoittaa juuri sitä että päivisin minä ja tuo pienempi mieheni emme mihinkään kotoolta pääse.
Mikäs siinä,
hommaahan täällä tuntuisi riittävän, mutta valitettavasti tällä hetkellä minun intoni puunhakkuuta kohtaan on aivan olemattomissa.
Mies tosissaan kaatoi tuossa menneellä viikolla puita ja pikkuhiljaa niitä olisi tarkoitus alkaa kasaan latomaan. Itseasiassa olinkin tuossa jo aamusta hetken aikaa pienempiä oksia pätkimässä, mutta tunsin sydämessäni pienen pistoksen tätä blogia kohtaan, joten päätin pitää pienen oman tauon ja kertoilla tänne hieman kuulumisia.
Kuviakin toki olen ottanut, mutta taidan jättää ne nyt vielä kameraan hetkeksi, sillä muuten en varmaan ikinä saisi tätäkään tänään julkaistua.
Olemme ulkoilleet paljon, lähinnä tuossa omalla pihalla, koska suoraan sanoen en edes tiedä missä olisi lähin sellainen puisto, jossa olisi meidänkin pienelle tiitiäiselle jotain tarjottavaa.
Tosin ei meilläkään ole vielä edes keinua pihassa, mutta olemme kärrytelleet pitkin poikin tuota tietä sekä vaihtelevasti kanniskelleet uudella Tulalla.
On muuten mainio peli, täytyy kehaista.
Vielä tämä ulkoilu tuossa muodossa tuntuu koltiaiselle riittävän, sillä menohalu ei ole vielä kasvanut järin kovaksi. Enkä tosin ihan heti häntä ryömimään tuonne viidakkoonruohikkoon päästäisikään, koetetaan nyt odotella jospa se konttaaminen sieltä pikkuhiljaa lähtisi ensin sujumaan.
Tänään kyllä jo pikkumatkoja kontattiin hienosti haparoiden, mutta vain jos tiellä oli jotain jonka yli pääsee kyseisellä tyylillä ryömimistä helpommin.
Myös uusi kiipeilykohde on löydetty, parhaimman paikan tittelin vie nykyisin syöttötuoli. Mallin saa taitettua kahtia, joten kasassa ollessaan keskiosaan jäävät pienet pyörät tuntuvat kovasti kiinnostavan pojua ja hän on jatkuvasti nousemassa niitä ihmettelemään.
Mutta meillä herättiin jo aikoja sitten ja tämä taas jäi aukinaiseksi koneelle.
Nyt tuo pieni istuu tällä samaisella sekunnilla syöttötuolissaan tuossa vieressäni ja jyrsii kurkkua innoissaan.
Ilma ei aivan innoita ulkoilemaan
(harmaata, tuulista ja no, inhottavaa)
joten katsotaan mitä tekemistä me oikein keksimme.
Soseita pitäisi taas tehdä pakkaseen valmiiksi, mutta jotenkin into siihenkin on kateissa. Kaiketi tämä nyt on joku yleinen laiskotus.
Löysimme muuten vihdoinkin purkkisoseen, jota poikakin suostuu syömään. Marja ja hedelmäsoseet tietysti maistuvat jokaiselta merkiltä, mutta nuo kasvis ja lihasoseet tuntuvat lähinnä aiheuttavan irvistelyä, kaikilta muilta merkeiltä paitsi HiPP:lta.
Tosin, suurin osa ruoasta on allekirjoittaneen tekemää, mutta on se välillä mukava avata valmispurkki ja lämmittää vaan. Saa poikakin vähän erilaisia makuja välillä. Harmillista vain, että kyseisiä soseita saa aina metsästää kissojen ja koirien kanssa, ainakin meidän S-ryhmän kaupasta. Citymarketista löytyy parempi valikoima, mutta sitten taas meidän käyttämää korvikemerkkiä löytyy vain niinä pieninä 2dl pakkauksina.
Fanittaako kukaan muu kyseisiä luomupurkkeja?
Nyt kiinnostus kurkkua kohtaan alkaa lopahtaa,
joten taidamme vetäytyä olohuoneen lelujen pariin!
Hauskaa viikkoa teille kaikille!
