Mitä meille kuuluu?

Itseasiassa ihan hyvää,

inspiraatio vain on ollut hieman hukassa.

Olimme tosissaan pojan kanssa ensiksi viikon maalla tarkoituksena saada rentouttava loma, mutta joka muuttui joksikin aivan muuksi. Ensiksi tahkottiin raivolla läpi kaksi ylähammasta ja lopulta roikuttiin äidin jalassa jatkuvalla syötöllä - loma mitä ilmeisemmin oli rentouttava vain työssäkäyvälle, näin ollen kotiinkin jääneelle, isimiehelle.

Hampaat irvessä se loma vietettiin ja kun kotiin päästiin, alkoivat uudet ongelmat.

kun kaikki menee pieleen.

Seuraava kamppailun kohde muodostui nukkumaanmenosta.
 Aiemmin niin nätisti sänkyynsä jäänyt poika laittoi rutiinit uusiksi huutamalla koko pienen äänensä voimalla, kun huoneesta poistuttiin.

Äiti ja äidin syli muodostui paikaksi missä oli hyvä olla. 

Monet yöt sitten nukuimme vierekkäin, kun eräänä iltana nupissani kiehahti lopullisesti ollessani pojan kanssa ylhäällä vielä puoli yhdeltätoistakin (normisti meillä nukahdetaan jo kahdeksalta...)

Pikkuhiljaa opettelimme sitten uudestaan ne nukkumaanmenon salat ja pääsimme lopulta siihen, että poika nukahtikin nätisti sänkyynsä mutta aloitti huutokonserttinsa uudestaan aamuyön tunteina. Sitten taas hetken aikaa nukuimme aamuyöt yhdessä, kunnes äiti sai taas kerättyä itselleen tarpeeksi taistelutahtoa (hyvin nukuttuja öitä) ja otimme tavoitteeksi sen, että poika viettäisi omassa sängyssään koko yön. 

Nyt tämä nukkuminenkin alkaa taas onnistumaan.

Ja uusia taitoja on löytynyt monenlaisia, poju nousee jo taitavasti tukea vasten seisomaan yhdellä kädellä ja kävelee pieniä matkoja tuen kanssa. Kiipeilyäkin on hieman jo kokeiltu. 

Ja omaa tahtoa ja kiukuttelua on huimasti enemmän jo ilmassa, ei-sanakin tunnetaan jo niin hyvin että sen kuullessa osataan hyvin vakuuttavasti mähaluunmähaluunMÄHALUUN- itkutkin itkeä.

Nyt vain odottelemme sitä, milloinka isimiehelle loma siunaantuu ja pääsisimme koko perhe nauttimaan näistä kesän lämpöisistä päivistä.
 

Ja kokeilemaan sitä mökkeilyä uudemman kerran...