Rakkaus on asiana varsin ihmeellinen kaikkine muotoineen ja muutoksineen.
Lapsen syntymisen myötä eräät rakkaussuhteet muuttuvat ja muokkaantuvat antaen tilaa uudelle rakkaudelle, äidinrakkaudelle. Lapsen synnyttyä suhde joutuu koetukselle melkein jokaisella, enkä todellakaan ihmettele kasvavia erotilastoja vauvaperheiden kohdalla ja myönnän itsekin vauva-arjen vaikeuden ja toisinaan mieleen hiipineet mietteet kahdesta kodista - olisiko kaikki silloin helpompaa. Me selvisimme ensimmäisestä vuodesta, mutta nipin napin ja suhdetta paikkailemme vieläkin sekä yhä edelleen yritämme totuttautua uusiin rooleihimme äitinä ja isinä, emme pelkästään parisuhteen osapuolina.
Vieläkin, vaikka lapsen syntymästä onkin jo yli vuosi.
Nyt kun ensimmäinen on jo ylittänyt sen vuoden rajapyykin nousevat utelut seuraavasta lapsesta lähipiirissämme, kun kaikki muutkin tuntuvat niitä lapsia pykertävän nopealla tahdilla tähän maailmaan. Miksi emme myös me? Jopa naapurostossa ihmetellään suunnitelmaamme, jossa esikoisemme menee tarhaan ja äiti töihin edes hetkeksi ja katselemme seuraavaa sitten myöhemmin.
Niin, miksipä emme myös me. Suoraan sanottuna siksi, että uskon ettei parisuhteemme kestäisi toista lasta näin nopeasti ja toisaalta, kuka minua enää palkkaa lähihoitajan ammattiin jos nyt vietän lokoisasti viisi vuotta kotona?
Ja silti asiaa ihmetellään. Kun nyt nuokin tuon toisen tekaisivat, helpompaa pienellä ikäerolla.. Kerron haluavani vielä lisää lapsia ja kulmat nousevat vain korkeammalle. Milloin ihmeessä siitä tuli paha asia, että haluan turvata oman työllistymiseni ja tulevaisuudessa kykyni elättää omat lapseni? Miksi ihmeessä minusta tuntuu, että yleisen mielipiteen mukaan minun pitäisi tehdä kaikki haaveilemani viisi lasta toinen toisensa perään?
Luin jo aiemmin päivällä mutta en ehtinyt kommentoida. Ihanan suoraa puhetta avoimesti. Puhut niin totta, miten parisuhde muuttuu kun lapsi tulee taloon - väistämättä. On vaan sopeuduttava ja löydettävä se yhteiselo ihan uudelleen. Meillä lapsiluku jää tähän, ikä painaa mutta myös tähän tyydytään. Näin on hyvä, paremmin kuin hyvä. Halit!
VastaaPoistaJoskus se sopeutuminen vain vie tajuttoman kauan :) Haaveissa tosiaan olisi vielä ainakin yksi, mutta sen näkee sitten tulevaisuudessa. Nykyään ihmiset tuntuvat ihmettelevän kauheasti jos perheessä on vain yksi lapsi, mutta eivät ymmärrä että siihen saattavat olla syynsä, sellaisetkin joihin ei itse voi vaikuttaa. Itse olen myös ainoa lapsi, koska äidillänikin tuli ikä jo vastaan minut saatuaan, mutta ei niin ei. Pitää silti ihmetellä.
PoistaTiedän mistä puhut. Siis siltä osin etten missään nimessä haluaisi toista lasta vielä. Just eilen muistelin sitä alkuaikaa kun yöllä imetti sata kertaa ja nukkuminen tapahtui parin tunnin sykleinä. Mulla aika ei oo kullannut muistoja.
VastaaPoistaLähinnä ihmettelen ihmisten valintaa tehdä toinen lapsi heti. Miten ne jaksaa :D
En ymmärrä, itse olisin hermoraunio jos tuon kiukkupyllyn lisäksi olisi vielä vastasyntynyt roikkumassa rinnalla. Ei oo mun juttu eeeei. :D
Poista