Välillä

...ärsyttää kaikki.

Taas koneellinen pyykkiä, jota pestä.
Tiskikone ääriään myöten täynnä.

Villakoiria nurkissa, jotka pitäisi imuroida pois. 

Ikkunoistakin olisi välillä kiva nähdä kunnolla ulos
Mutta nyt, 
nyt minua suoraan sanoen suututtaa.

Olen iloinen, kun saan katsoa päivittäin poikani iloa ja riemua kaikesta uudesta, mitä hän löytää. Vaikkakin poju olisi löytänyt kyseisen asian, esimerkiksi pienen tahran matossa jo viidennettä kertaa sen saman päivän aikana, on se kyseinen tahra silti joka kerralla aina yhtä mielenkiintoinen. Kaiken tämänkin keskellä tunnustan ; olen silti välillä hirveän kateellinen miehelle siitä, että tämä pääsee päiväksi töihin. Tapaamaan muita aikuisia ihmisiä. Tietenkin, töihinhän hän menee, mutta töissä on niitä kollegoita, joiden kanssa jutella muutakin kuin ättäntättää

 

Myöskin sen olen huomannut tässä äitiydessä, että aivan sama mitä tekisit, jollakin on aina jotain nokan koputtamista. Sen tiedän, että ympäristö on herkkä arvostelemaan äitiä joka viettää liikaa omaa aikaa ja ei viihdy tarpeeksi kotona, mutta sitä en olisi ikinä uskonut hirveäksi synniksi jos kotona viihtyy. 
 

Kyllä, olen ihmeellinen.
Kuulemani mukaan minun menemättömyyttäni ihmetellään. 

 Ilmeisesti tämäkään, 

että viihdyn lapseni seurassa  

vaikka välillä kateellinen kaikesta muusta olenkin 
 ei ole oikein. 

Näiden 7kk aikana, mitä olen äitiydestä saanut nauttia, olen ollut itsekseni kolmesti shoppailemassa, kerran syömässä, kerran ystävälläni ja kahdesti ulkona; kerran pienesti ja viime viikonloppuna hieman isommassa mittakaavassa. Uskoisin, että vapaa aikaa olen ottanut vähemmän kuin toiset, mutta enemmän kuin jotkut. Listaamatta jätän tosin ne kerrat, kun olen ollut jossain päivällä minimies mukanani tai kun joku ystävistäni tai sukulaisistani on käynyt luonani.

Mutta ei,

kuulemani mukaan olen erakko ja kadottanut mielenkiintoni toisiin ihmisiin.  

Että näin. 

Että mitähän helvettiä tässä seuraavaksi tekisi?