Neuvoton

Alan olemaan jo hieman neuvoton noiden meidän iltojemme kanssa,
eivät ne katastrofaalisia ole sillä L kumminkin rauhoittuu,
mutta ihanaa se olisi saada lopultakin joku syy niihin raivareihin.

Eilen illallakin, yritin imettää ja imettää, toinen söi ja välillä itki.
Makoilimme yläkeran makuuhuoneessa ja L päästeli monet hyvät pierut siinä ilmoille,
kakkasikin oikein kunnolla. Sitten taas syötiin hieman ja yritettiin nukahtaa.
Kun unesta havahduttiin itkettiin taas.
Jos maha vaivaisi tai nälkä olisi, luulisi itkun laantuneen noiden maratonsyömisien ja kunnon kakkojen jälkeen?

Voiko se olla, että noinkin pientä yksinkertaisesti vain ottaa päähän ja kovaa? ( :D )
Neuvolassa tosin sanottiin, että illat ovat usein niitä kaikkein vaikeimpia, mutta...
Ei tämä vaikealta tunnu, tämä tuntuu neuvottomalta.

Meidän iltarutiinimme tuntuvat lähinnä koostuvan siitä, että L itkee ja me yritämme häntä lohduttaa. Ei kirjojen lukemisista tai mobilen soittamisista tule yhtään mitään, kun toista vaan suututtaa.
Naureskellen jopa mietin välillä, että milloinkohan saamme jonkunlaista rutiinia iltoihimme, vaikka edes rauhallisen iltakylvyn? 

Tuntuu, etten nykyään osaa muusta kirjoittaakaan, kun valittaa vain siitä miten iltamme ovat yhä samanlaisia.

Ja olenko minä tosissaan ainoa, jonka lasta itkettää? Tuntuu, että kun luen muiden uusien äitien blogeja ovat heidän lapsensa aina niin ihania ja kilttejä. Onko meidän piltti tosissaan ainoa joka itkee? Vai eivätkö muut vain viitsi siitä itkusta valittaa?